sunnuntai 12. elokuuta 2018

Raksakuulumisia ja -uupumisia

Blogi on ollut hieman hiljainen viime aikoina. Pahoittelut. Syy tähän on se, että itselleni on iskenyt oikein kunnon raksauupumus. Talo on kyllä edennyt, mutta minusta tuntuu, että se ei ole edennyt riittävän vauhdikkaasti. Olen aika varma, että se ei valmistu aikataulussa. Sikla tosin on sitä mieltä edelleen, että talo on valmis syyskuun viimeisellä viikolla. En oikein tiedä, mitä tästäkin pitäisi ajatella. Jos vertaan edelliseen taloprojektiimme, olimme paljon pidemmällä tässä vaiheessa ja silti tuntui, että viimeiset päivät olivat talolla todella kiireisiä.

Yläkertaan on pystytetty väliseinät, mutta alakertaan ei. Seiniä ei ole vielä levytetty kokonaan. Sähkömies ei ole vielä käynyt lainkaan. Putkityötkin ovat vielä jonkin verran kesken. Terassin runkoa on alettu pystyttää. Se, mitä on tehty, on tehty hyvin. Mutta kun sitä tekemistä olisi vielä aivan valtavan paljon!

Väliseinien rungot hahmollaan


Vaatehuoneen liukuovien rungot



Ihan uusimpia kuvia tässä ei taida olla, mutta suurin piirtein tältä yläkerrassa siis näyttää. Huoneet ovat kooltaan ihan hyvät ja uskon, että meillä on toimiva pohjaratkaisu.

Myös autokatosta on alettu tehdä.




Nämäkään eivät ole aivan uusimpia kuvia, sillä takaterassin runkoa ei näissä vielä näy. Takaterassi on nyt siis kuitenkin terassilautoja vaille valmis.

Voihan se olla, että Sikla vielä kirii kiinni ja talomme valmistuukin ajallaan. Toivotaan niin. Seitsemän viikon loppurutistus alkakoon!

4 kommenttia:

  1. Rakentaminen ei ole näköjään helppoa ja kysyy paljon voimia. Teille on tulossa ihana uusi koti. Toivottavasti se valmistuu luvatun aikataulun mukaan. Paljon tsemppiä!

    VastaaPoista
  2. Hei!
    Tiedän varsin hyvin tunteen, rakennustyöt vievät paljon voimia ja joskus sitä väsyy. Oma projektimme on nyt putkitöiden osalta valmis ja se kyllä loi paljon toivoa ja positiivista mieltä siitä, että pian päästäänkin jo muuttamaan. Odotan innolla sisustamista, joten sen läheneminen motivoi minua. Hommaa kyllä on täälläkin vielä paljon, mutta leuka ylös, kyllä tästä selvitään!

    VastaaPoista
  3. Toivottavasti ei ollut hirveetä kiirettä teillä rakentamisessa. Rakentaminen on kyllä raskasta. Meillä ensi viikolla vasta tulee putkiliike hoitamaan putkityöt. Joten on tässä vielä hommaa. https://www.lvi-tec.fi/

    VastaaPoista