tiistai 16. lokakuuta 2018

Sisäseinät maalattu

Talo on edennyt verkkaisesti. Sisäseinät on nyt maalattu. Ehdoton miinuspuoli on se, että Sikla ilmoitti talomme olevan valmis vasta marraskuun lopussa. Odottamista tuleekin siis paljon enemmän, kuin osasimme aavistaakaan. Yritämme suhtautua aikatauluun neutraalisti. Meillä on ihan hyvä vuokra-asunto, jota emme onneksi ennättäneet irtisanoa. Nyt hartain toive on se, että edes tämä aikataulu pitäisi ja ihan oikeasti pääsisimme muuttamaan kauan odottamaamme kotiin marraskuun lopussa. Sitten voikin sisustamisen aloittaa suoraan joulukoristeista. Hih. Olen melkoinen jouluhöperö.

Muutamia muutoksia tässä matkan varrella on ennättänyt tulla seinien värivalintoihin. Niistä kuvien kohdalla lisää.


Olohuone ja ...

... keittiö pohjamaalivaiheessa.

Olohuoneen seinä ja kurkistus eteisen puolelle. Yleisväriksi meille tuli lähes kaikkiin seiniin Tikkurilan 1951 Pro Grey.

Vanhempien makuuhuoneeseen tulikin vaaleampi sävy 1950 kaikille seinille.

Pojan huoneen yleisväri on myös 1950. Tehosteseinä on J490 Sade. (Aikaisemmin olimme suunnitelleet Nevaa.)

Tyttären huoneen yleisväri on niin ikään 1950. Tehosteseinä on Y441 Akvarelli. (Kuva ei tee oikeutta tälle kauniille sävylle.)
Työhuoneen yleisväri on sama kuin esim. olohuoneessa eli 1951. Tehosteseinä on M499 Mantteli.

Olemme värivalintoihin tyytyväisiä, vaikka vasta muuton jälkeenhän niitä pääsee kunnolla ihastelemaan, kun huoneet on kalustettu. Tällä hetkellä kaikki ikkunatkin ovat vielä muovien peitossa, joten luonnonvaloa ei huoneisiin edes kunnolla tule.

Myös ulkoapäin talo on maalattu. Tosin esimerkiksi parveke on vielä kokonaan tekemättä, joten maalarit joutunevat vielä palaamaan tontille hommiin.



Kivalta näyttää. Mutta kyllä odottavan aika on pitkä...