tiistai 25. joulukuuta 2018

Joulu uudessa kodissa

Blogi on viettänyt hiljaiseloa, mutta onneksi se ei tarkoita sitä, että talo ei olisi edennyt. Pääsimme nimittäin muuttamaan ihanaan kotiimme perjantaina 7.12. Talomme oli siis lopulta kaksi kuukautta myöhässä.

Elämä muuton jälkeen oli niin kiireistä, etten ehtinyt täälläkään asiasta mitään riemuitsemaan. Talon kaikki viimeiset tarkastukset ja viimeiset rakennustyötkin menivät aivan maaliviivoille, joten loppuun saakka saimme jännittää, pääsemmekö vieläkään oikeasti muuttamaan. Onneksi kaikki meni kuitenkin hyvin! Piha on edelleen kesken ja lauteetkin saunasta vielä puuttuvat, mutta ne eivät sentään asumista estä. Talo on osoittautunut käytännössä vielä paljon ihanammaksi, kuin mitä olimme osanneet odottaakaan.

Keittiö ennen muuttoa.

Vanhempien makuuhuone ennen muuttoa.
Kaikki huoneet olivat niin pitkään erilaisten suojien alla, ettemme kunnolla edes hahmottaneet, miltä eri pintamateriaalit näyttävät. Nyt hetken asumisen jälkeen voimme todeta, että olemme valintoihimme oikein tyytyväisiä. Erityisesti vessojen ja pesuhuoneen laatat ovat ihastuttaneet. Kiitokset niistä Laatta Leeville!

Seuraavaksi joitakin (aika jouluisia) kuvia, joita on tullut napattua muuton jälkeen.

Joulukuusi <3
Olohuoneen kalusteet ovat kuusen takia eri järjestyksessä kuin yleensä.

Oli ihana päästä tarjoilemaan jouluruokaa uuteen kotiin!


Näihin Tähtiportaan saarniportaisiin olemme edelleen erittäin tyytyväisiä.

Yläkerran aula.

Poreammeen nurkkaus.

Suihkunurkkaus (samassa huoneessa kuin poreamme ja sauna, jonka lasiseinä näkyykin tuossa).

Alakerran vessa.

Tässä kodissa on nyt vihdoin sellainen olo, että täältä ei ole kiire minnekään! Koti on juuri sopivan kokoinen meille ja sijaitsee paikalla, jossa haluamme asua. <3

Ihanaa joulunajan jatkoa kaikille! Yritän saada tänne vielä lisää kuvia jossain välissä.

4 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää. Onnea uuteen kotiin!

    VastaaPoista
  2. Tulin kurkkimaan missä vaiheessa mennään ja teillähän on projekti edennyt hienosti! Todella kivan näköinen ja viihtyisä koti teillä! :)

    -Susanna ( http://unelmista-toteutukseen.blogspot.com/ )

    VastaaPoista
  3. Tässä nettiä selaillessa sattui tämä blogi silmiini ja ihastuin noihin portaisiin. Kauniit puuportaat (https://www.woodern.fi/puuportaat/) näyttävät löytyvän myös Woodernilta. Se on pohjoissuomalainen porrastoimittaja.

    VastaaPoista