sunnuntai 18. marraskuuta 2018

Raksa etenee - vihdoin!

Raksa on vihdoin alkanut edetä kunnolla. On kiva, kun pääsee näkemään, miltä omat pintamateriaalivalinnat näyttävät livenä ja isolla pinnalla. Meille on asennettu parketti sekä laatat, ja portaatkin ovat paikoillaan. Toki tehtävääkin on vielä paljon, mutta nyt sentään tuntuu siltä, että raksalla on aina joku tekemässä jotain. Tämä tunne ei nimittäin ole ollut mikään itsestäänselvyys tämän rakennusprojektin aikana. Etenemisestä huolimatta mietityttää vielä kovasti, valmistuuko talo kuitenkaan marraskuun loppuun mennessä.

Tässä muutamia kuvia raksalta. Kuvaaminen on ollut hieman haasteellista, sillä aina kun jotain valmistuu, se aika pian jo suojataan esimerkiksi pahvilla. Lisäksi usein vierailemme tontilla vasta työpäivän jälkeen, jolloin on jo pimeää. Raksalamppujen valossa pintamateriaalit eivät näytä ihan siltä miltä luonnonvalossa.

Portaista onneksi saimme kuvia silloin, kun niitä vielä asennettiin. Portaamme ovat Tähtiportaalta, ja niiden askelmat ovat valkolakattua saarnia.


Tässä vaiheessa kaiteet vielä puuttuivat.

Mustat pinnakaiteet. Yläkertaan on asennettu parketti, mutta kuvassa ei näy muuta kuin pahvia. :D

Suttuinen kuva ja värit vääristyneitä, mutta varmaankin tässä vaatehuoneesta napatussa kuvassa parketti näkyy parhaiten.

Alakerran pesutilat. Tässäkin värit näkyvät huonosti, sillä kuva on otettu pimeässä salamalla. Ikkunan eteen tulee poreamme.

Yläkerran vessan laatoittaminen työn alla. Lattiaan tuli 15x15 koon laatta. Nyt laatoitukset on jo tehty.

Ensi viikolla talolla pitäisi tapahtua paljon. Ainakin sähköjä, LVI-hommia, pihaa ja parveketta pitäisi vielä laitella. Jännityksellä seuraamme. Ihan vielä emme muuttolaatikoita kuitenkaan pakkaa.

1 kommentti:

  1. Kauniit, tyylikkäät portaat! Mukava kuulla, että vihdoin alkaa tapahtua! Tsemppiä ja unelmia uudesta kauniista kodista! Siitä tulee tosi ihana! LM

    VastaaPoista