sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Sähkösuunnitelmat

Sähkösuunnitelmien tekeminen tuntui edellisessä taloprojektissa todella vaikealta. Kuinka monta lediä tulisi ja mihin? Mihin haluamme pistorasioita? Minkä väristä valoa haluamme? Tällä kertaa tuntui, että jotain on jo opittu ja suunnitelmien teko sujui paljon helpommin - vaikka aikaa siihen tälläkin kertaa upposi ihan kunnolla.

Led-spotteja meille on tulossa nyt ihan kaikkiin huoneisiin. Halusimme kunnon valaistuksen, jota voi sitten himmentää halutessaan. Himmentimet meille tuleekin kaikkin makkareihin, olohuoneeseen ja keittiöön. Aluksi mietimme, tarvitaanko lastenhuoneisiin himmentimet, mutta Siklan sähkösuunnittelija kehui, miten hyvät ne ovat illalla, kun lapset halutaan jo vähitellen rauhoittaa yöpuulle, joten pakkohan ne oli sitten saada. Täytyypä muutenkin vähän kehaista tuota sähkösuunnittelijaa. Hänellä oli kyllä oikein hyviä ehdotuksia ja muutenkin yhteistyö hänen kanssaan sujui mainiosti.

Olohuoneeseen ja keittiöön suunniteltiin reilusti himmennettäviä 7W led-alasvaloja.
Eteiseen tulisi hieman tehokkaammat 13W led-paneelit.

Kaikkiin makuuhuoneisiin suunniteltiin neljä led-alasvaloa sekä paikat perinteisille riippuvalaisimille.

Tällä kertaa ledien värilampötilaksi valittiin 4000K, joka on melko valkoinen, mutta ei kuitenkaan kylmä sävy. Vaihtoehtona olisi 3000K, joka on lämpimämpi ja hieman kellertävä sävy. Moderniin tyyliin valkoisempi sävy tuntuisi kuitenkin antavan raikkaamman ilmeen. Tämäkin valinta tuntuu jakavan melko paljon mielipiteitä, mutta toivottavasti olemme myöhemminkin tyytyväisiä valintaan.

Terassille ulkovaloiksi arkkitehti ehdotti kattoon upotettavia ledejä, jotka jakaisivat valoa tasaisemmin kuin seinään kiinnitettävät valaisimet. Sisäänkäynnin ja autokatoksen luokse tulisi puolestaan liiketunnistimella varustetut ulkovalot.

Pienenä luksuselementtinä taloomme on tulossa monihuonejärjestelmä musiikin kuuntelua varten. Tällä hetkellä suunnitelmissa olisi joko Yamahan MusicCast tai Denonin HEOS, jotka molemmat mahdollistavat musiikin soittamisen eri huoneissa esimerkiksi kännykän tai Spotifyn kautta. Kattoon olisi tarkoitus upottaa muutama kaiutin, jotka yhdistetään samaan järjestelmään. Kylpyhuoneeseen tulee myös kattokaiutin, joten poreammeessa voi rentoutua musiikkia kuunnellen. Molempiin järjestelmiin on myös mahdollista liittää myöhemmin lisää langattomia kaiuttimia.

Ensi kerralla jälleen päivitystä raksalta. Aurinkoista sunnuntain jatkoa kaikille!

5 kommenttia:

  1. Moi! Meillä kanssa lähtee Siklan kanssa talo nousemaan jahka tulee rakennuslupa. Ihan mielenkiinnosta kysyn että kuinka paljon ylimääräistä rahaa pitää laittaa tuohon teidän sähkösuunnitelmaan perus suunnitelmaan verrattuna? Itsekin tässä miettinyt, että aika paljon enemmän pitää ainakin sähköpistokkeita saada ja jonkinlaisia liiketunnistin hässäköitä :)

    VastaaPoista
  2. Hei! Kyllähän kaikki maksaa tietty, mutta itse ajateltiin, että sähköasioista ei nyt tingitä. Kyllä esim. hyvä valaistus on asumismukavuuden kannalta ihan merkittävä tekijä. Itse lähdettiin jo kaupantekovaiheessa hilaamaan sähköpaketin tasoa ylöspäin. Siksi varsinaista sähkösuunnitelmaa tehdessä ei enää tarvinnut joka pistorasiasta alkaa vääntää kättä, kun pakettiin kuului jo niin hyvin kaikkea. Mutta kyllä meilläkin silti muutoksia tuli ja ihan ns. listahinta niistä piti pulittaa. Uskon kuitenkin, että ne maksavat itsensä sitten takaisin. :)

    VastaaPoista
  3. Hei!
    Kiva kuulla, että sähkösuunnitelman teko voi joskus tuntua helpommalta, olemme nimittäin samassa tilanteessa ja ensikertalaisina emme todellakaan tiedä tarkalleen, mitä tehdä. Onneksi voi aina hyödyntää ammattilaisen osaamista, vaikka eihän kukaan muu voi tarkalleen tietää montako pistorasiaa talossamme tarvitaan. Tuo monihuonejärjestelmä musiikin kuunteluun kuulostaa varsinaiselta luksukselta, kuulostaa hyvältä suunnitelmalta!

    VastaaPoista
  4. Tuo huone musiikin kuuntelulle varmasti onkin hieno! Sisareni myös juuri sähkösuunnitelmasta puhui, heillä kun sähkötyöt alkavat tässä lähiaikoina. Kovin on yritetty miettiä, että pistokkeita ja muita olisi tarpeeksi. Taisivat lopulta tuplata määrän alkuperäiseen suunnitelmaan liittyen.
    https://www.lstsahkopalvelu.fi/sahkoasennukset

    VastaaPoista
  5. Valon väri on todella tärkeää. Meillä olisi sähkötyöt yritykselle etsinnässä. Uusi liiketila on nimittäin rakenteilla. Kyseessä on liike, joka myy kankaita. Siksi tuo valon väri on suuressa osassa meilläkin.

    VastaaPoista